Sivut

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Eläintarha

Oltiin taas Roosan kanssa eläinvahtina tallilla to-su, tosin itse kyllä pääsin paikalle vasta perjantaina, mutta kumminkin. Perjantaina ratsastettiin Vilillä ja Utulla pellolla ja kun vihdoin saatiin kuvaajakin mukaan, niin vaihdettiin hevosia puolessavälissä, että molemmat saa molemmista hepoista ratsastuskuvia. Juuri sopivasti alko satamaan luntakin, joten kuvat on ihanaa puuroa ja muistikortiltakin loppu tila kesken ratsastuksen, joten Utusta en montaa kuvaa saanut, mutta ei mahda mitään. Mitään kummallista ei tehty, lähinnä vaan ratsastettiin askellajit läpi ja Utukin pääsi laukkaamaan, kun oli pellolla enemmän tilaa. Ratsastuksen jälkeen hoidettiin hepat pois ja juoksutettiin vielä Iitu irtona kenällä, kun sillä ei vieläkään uskalla kunnolla ratsastaa, selän hankauman takia. Kun Iitu oli juoksutettu, niin heitettiin hepoille päiväheinät ja laitettiin iltatallia varten ruuat valmiiksi, muuta ei tarvinnu tehä, sillä Roosa oli jo aamulla hoitanu muut tallihommat.








Kun päästiin tallista niin käytiin ite syömässä ja käytettiin kaikki kuusi koiraa ulkona ja annettiin kissoille sapuskat. Sen jälkeen oli mukava istua koiran- ja kissanpennut sylissä sohvalla ja kattoa telkkaria. Koirista kuitenkin kolme on aika energisiä tapauksia, joten nähtiin parhaaks lähteä käyttämään niitä vähän lenkillä, jotta sais yöllä nukkua rauhassa. Otettiin riski ja päästettiin kaikki kolme irti pienellä mettätiellä, vaikka koirista vaan yks oli oikeesti tuttu meille. No kaikki kolme kuitenkin totteli oikein hyvin ja saatiin ne vielä kiinnikkin. Lenkin jälkeen jatkettiin riskien ottoa ja päätettiin lähteä klippaamaan Vili. Hah, meistä kumpikaan ei ollu aiemmin klipannu, joten alkuun pääseminen oli aika hankalaa, kun ei edes osattu päättää miten me se klipattais. Lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan siisti, näin ensikertalaisen tekemäks ja nyt sillä on sellanen loimiklippaus. Kuvaa me ei siitä tajuttu ottaa, kun illalla oli jo niin pimeetä ettei ois saanu kunnollista ja lauantaina me unohdettiin koko kuva. Parturileikkien jälkeen loimitettiin Vili ja haettiin muutkin hepat jo sisälle syömään. Muuta me ei perjantaina tehtykkään.

Fanni
Vilin turkki parturoinnin jälkeen :D

Lauantaina herättiin puoli kaheksan ruokkimaan hepat, kun Roosan piti lähteä töihin. Jäin sitten yksin koko eläintarhan kanssa ja alotin siivoomalla karsinat ja ulkoiluttamalla koirat. Niiden jälkeen juoksutin Iitua sivuohjien kanssa reilu 20 minuuttia ja kokeilin päästääkö se edes selkään, vai onko se hankauma vielä liian kipeä. Pääsin selkään ihan hyvin, eikä se vaikuttanu kovin kipeelle, joten kävin vähän kiipeilemässä mäkiä sen kanssa ihan vaan käynnissä. Istuin melkein Iitun pyllyn päällä, etten vahingossakaan koske siihen hankaumaan. Sitten vaan loimitin sen ja heitin hepoille ulos vähän lisää heinää. Sisällä olikin taas täys ralli päällä, kun Fiinan mielestä kissojen jahtaaminen on maailman parasta! Käytin Fiinan ja Noan sitten taas pikku lenkillä ja sen jälkeen telkesin kissanpennut yhteen huoneeseen, ettei Fiina pääsis niihin käsiks, sen jälkeen olikin ihanan rauhallista ja nukuttiin sohvalla 1½tuntia hiljaa vierekkäin.

Noan ja Fiinan kanssa lenkillä
Iitu kiipeilyllä

Kun Roosa pääs töistä, niin lähettiin vielä ratsastamaan Vili ja Utu, eikä taaskaan jaksettu mitään kovin kummallita tehdä, mentiin vaan puolisen tuntia kentällä koulua ja sen jälkeen otettiinkin jo hevoset sisälle. Alunperin meijän piti päästä lähtemään sieltä jo lauantaina, joten laitettiin kaikki elukat omiin paikkoihinsa, siivotiin meijän jälet pakattiin ja lähdettiin kotiin, mutta olin kotona just tullu suihkusta, kun Roosa soittaa, että pitääkin mennä takasin, porukka tuleekin vasta huomenna.. No eikun takasin. Lauantai-iltana eikä kyllä sunnuntai aamunakaan tehty mitään enää. Hoidettiin vaan pakolliset hommat syötettiin ja ulkoilutettiin kaikki ja aamulla tultiin takasin kotiin. Käy kyllä ihan työstä noin suuren eläinmäärän hoitaminen :D Tällänen pikaselostus nyt kera miljoonan kuvan, mutta ei tapahtunu mitään ihmeellistä, joten en jaksa tän tarkemmin kirjottaa..

Vega
Fanni vauva
Fanni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti