Sivut

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Esteitä

Tänään oli siis Ransulla ensimmäinen kunnon hyppypäivä. Alkuun kevyesti verkattiin koululla ja puomeilla, sen jälkeen tultiin ravissa puomilinjaa ja pienia kavaletteja. Ei meinannu millään jalat nousta, joten nostettiin vähän, johonkin 40-50cm korkeuteen ja onnistui jo paljon paremmin. Lopuksi hypättiin vielä pari kertaa muuria ja pientä sarjaa, ne menikin niin hyvin, että niihin oli hyvä lopettaa. Pitkät loppu ravit sekä käynnit ja heppa pesulle (:




sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Randabur

Ransusta taas lyhyesti..
Keskiviikkona käytiin ensimmäistä kertaa kunnolla maastossa, ja oli muuten lieviä jarrutus ongelmia. Kivet, kannot, purot, ihmiset, autot, puukasat yms. oli myös kaikki hirrrrveeeeen pelottavia! Mut still alive !
Torstaina kävin vaan kevyesti juoksuttamassa askelajit läpi, ettei jumiudu, ja perjantaina oli Ransullakin juhannusvapaa.
Eilen sitten tuuppailtiin vähän koulua, alkaa olla jo paremmin ohjan ja pohkeen välissä, mutta kunto ja mielenkiinto loppuu ponilta kyllä ihan hetkessä ja sen jälkeen alkaa kaatua kädelle. Loppu tunnista tuli jo muutama kierros ihan rentoa ja pitkää ravia, niin että Ransu kantoi silti itse itseään.







Liinakin tuli perjantaina takaisin astutuksesta, joten meillä alkaa nyt kova treeni senkin kanssa ensikuun kisoja ajatellen!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Viikonloppu kuulumisia ja Ransun ekat hypyt

Perjantaina lähdettiin siis jo aamusta viemään Liinaa Lammille astutukseen Friisin Paletin luo. Oli muuten hieno ori ja muutenkin monia upeita suomenpienhevosia! No siellä sitten juotiin kahvit, turistiin mukavia ja lähettiin ajamaan kotiin. Kotona vaihdoin nopeesti vaatteet ja lähettiin porukoiden kyydillä Miisan kanssa Jyväskylään ja sieltä junalla Seinäjoelle Provinssiin ja meijän kaverin luo. Oli ihan mahtava viikonloppu ja selvittiin liftaamalla sieltä kaverilta takasin Seinäjoelle sunnuntaina. Kyllä muuten väsytti ton reissun jälkeen, mut taas yhtä kokemusta rikkaampana !


Miisan 16v synttärit <3
Tänään kun menin tallille, otin Ransun laitumelta ja kerkesin laittaa portin kiinni, niin koko lauma otti vauhtia ja tuli langoista läpi. Nice! Noh, vein Ransun talliin ja lähdin pyydystämään hevosia, jotka olikin jo keksiny juosta ylälaitumelle poikia kiusaamaan. Noh tuloksena sitten olikin, että kaikki kuusi hevosta juoksee vapana ja kellään ei ole päitsiä päässä... Ja tähän porukkaanhan kuuluu neljä ruunaa, tamma ja ori. Sykkeet oli arviolta kahdessa sadassa, sillä ponitammalla on kaikenlisäksi kiima. Aikamme niitä sitten pyydysteltiin ja vihdoin saatiin kaikki turvallisesti karsinoihin.

Köntsä ja Latu -10


Sitten tarkemmin Ransuun! Ensinnäkin, en olis ikinä siis en kertakaikkiaan koskaan uskonu, et mietin näin vakavasti lämminverisen ostamista, mutta oon vaan niin rakastunu tähän hevoseen, et jos tää fiilis säilyy, nii Ransu on mun vielä jokupäivä!
Mutta tähän päivään, eli Rnasulla oli viikonloppu vapaata, mun reissun takia, mutta se teki vaan hyvää, sillä kun päästiin alkujännityksestä, niin kaikki askelajit tuntu jo tosi kivalle ratsastaa. Laukkaan tarvii reilusti lisää voimaa ja vielä on vähän ongelmaa kädelle painamisen kanssa, mutta hiljaa hyvä tulee. Lopuks kokeiltiin vähän hypätä, eli tultiin ihan pari kertaa n.50cm muuri ja päästiin siitä jopa yli. Ransu ei siis ole koskaan aiemmin hypänny, mut tästä on hyvä jatkaa, vielä siitä tulee ihan SUPER !



keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

TammojaTammoja

Tänään kävin ratsastamassa sekä Ransun että Liinan ja hoitamassa Latun.

Ransun tehtiin ihan perusjuttuja ja laukattiin ekaa kertaa. Ransulla on vielä vähän hakusassa, mikä olikaan pohkeen merkitys ja kuka määrää tahdin. Lopuksi kuitenkin päästiin yhteisymmärrykseen ja saatiinkin jo ihan kivoja pätkiä molempiin suuntiin ja niihin oli hyvä lopettaa. Oikeaan suuntaan on vielä todella kankeaa menoa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa lähde rullaamaan.



Välillä tahtoo vähän painaa kädelle..

Ja hetkittäin mennään jo tosi kivasti.




Liinalla tein myös paljon perusjuttuja ja siirtymisiä. Hetkittäin tahtoo jäädä pohkeen taakse, mutta treeniä treeniä, kyllä se siitä. Onneksi kisoihin on vielä aikaa.  Eilen oli Liinalla suht rankka kisatreeni ja poni lähtee astutukseen perjantaina, niin mennään nyt loppu viikko ihan kevyesti,ettei jumiudu pahasti, kun on orin luona. Liina se vaan on päivä päivältä parempi <3






Latu on nyt muutaman viikon sairaslomalla, sillä oli laitumella johonkin kolauttanut jalkansa ja nyt vähän arkoo sitä, joten Latu sai tänään vaan kunnon harjauksen ja linimentit jalkoihin.




tiistai 12. kesäkuuta 2012

Muutkin niin minäkin !



Olen jo pitkää himoinnut oman blogin tekemistä ja nyt ajattelin sitten kokeilla. Aloitan oman blogin kirjoittamisen lähinnä siksi, että saan pidettyä päiväkirjaa matkanvarrella olleista hevosista ja niiden kanssa treenaamisesta, sekä samalla saan osan kuvista varmaan talteen. Mutta nyt unten maille, jos saisin huomenna jo aikaiseksi kirjoitella tänne ihan asiaakin (: