Kun olin pieni, kokeilin monia harrastuksia, kuten ringetteä, jalkapalloa ja sirkuskerhoa. No ringeten ja jalkapallon pelaaminen jäi molemmat yhteen kauteen ja totesin, ettei joukkuelajit ole minua varten. Aloitin sirkuskerhon ja sitä harrastinkin 4vuotta, kunnes kiinnostuin hevosista. Kävin sekä sirkuskerhossa että ratsastamassa jonkin aikaa, mutta sitten hevoset vei voiton ja jätin pallon päällä kävelyt. Nyt olen harrastanut ratsastusta reilu 7 vuotta ja todennäköisesti tulen ratsastamaan jatkossa vielä pitkäänkin.
Parasta ratsastuksessa on se, että se todella palkitsee onnistumisista. Joku tulee ehkä onnelliseksi voittaessaan jääkiekkopelin, mutta minulle voitto ei ole tärkein, vaa luottamus ja onnistumisen tunne hevosen kanssa. Hevonen palkitsee omat pienetkin onnistumiset ja juuri ne tekee tästä lajista niin mukavan. Koskaan ei ole kahta samanlaista päivää hevosten kanssa, eikä onnistumisen tunnetta todella aina tule helposti, mutta hankaluudet opettaa ja motivoi jatkamaan. Hevosten kanssa voi myös tehdä asioita niin monipuolisesti, että ei pääse kyllästymään ykspuolisuuden takia. Tallilla touhuillessa unohtaa kaiken muun ja saa hetkeksi heittää niin sanotusti aivot narikkaan ja olla murehtimatta tekemättömiä kouluhommia tai riitaa ystävän kanssa.
Aina hevosten kanssa ei kuitenkaan ole helppoa, milloin ollaan sairaslomalla ja milloin on muuten vaan hankalampi kausi, eikä mikään ota onnistuakseen. Vaikka loukkaantumiset ei olekkaan maailman mukavin asia, niitä sattuu aina ja kaikille. Jos kuitenkin kääntää negatiiviset asiat positiivisiksi, niin olisihan hevostelu pidemmän päälle aika kyllästyttävää, jos kaikki menisi aina ihan nappiin. Hyvinä kausina nautitaan isommista onnistumisista ja hankalana aikana sitten vähän pienemmistä. Aina on kuitenkin lisää opittavaa, sillä hevosten kanssa ei voi koskaan sanoa olevansa täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti